POSTIMÄKI

Ilolan kylän Postimäki 9 kilometrin päässä Porvoosta on todellinen museohelmi: mäkitupalaisrakennusten ryhmä on Suomen yksi parhaiten säilyneistä. Mäellä on luultavasti ollut asutusta jo 1400-luvulla: sen asukkaat ovat siis päässeet seuraamaan Kuninkaantien vierestä monia maamme historian keskeisiä tapahtumia. Vanhimmat säilyneet mökit on ajoitettu 1700-luvun alkuun, ja 1800-luvulla alueesta muodostui tyypillinen mäkitupalaisalue käsityöläisineen. Postimäellä työskentelivät räätäli, seppä, suutari […]
PORVOON NUKKE- JA LELUMUSEO

Leikkimielinen aikuinen tai lapsi riemastuu lelumuseon tarjonnasta. Esillä on kaikenlaista; niin nukkeja, nukkekoteja, pehmoleluja, mekaanisia leluja kuin myös Disney-hahmoja. Lelumuseo sijaitsee 1800-luvulla rakennetussa talossa Porvoon vanhassa kaupungissa Jokikadun varrella. Kokoelmiin kuuluu noin 1000 nukkea ja lukematon määrä muita leluja aina 1800- luvun alkupuolelta 2000-luvulle asti. Museossa on esillä muun muassa Porvoossa vuonna 1909 perustetun Suomalaisen lelupajan tuotantoa. […]
PORVOON MUSEO, VANHA RAATIHUONE

Vanha raatihuone on rakennettu 1762–64 ja on toinen maassamme jäljellä olevista 1700-luvun raatihuoneista. Raatihuoneessa on toiminut aikoinaan kaupungin hallinto, maistraatti, kaupungin raati sekä järjestyslaitos. Porvoon museoyhdistys aloitti museotoiminnan rakennuksessa vuonna 1896. Vanha raatihuone on tuomiokirkon lisäksi vanhan kaupungin tunnetuin rakennus. Raatihuoneen loistokkaimmat hetket koettiin keväällä 1809 Porvoon valtiopäivien aikana, kun aatelissääty ja porvarissääty kokoontuvat rakennuksen […]
PORVOON MUSEO, HOLMIN TALO

Porvoon museo Holmin talossa pääsee tutustumaan vauraan porvoolaisen kauppiaan kotiin ja elämään 1700-luvulla. Kesällä 1760 tapahtuneen Porvoon suuren tulipalon jälkeen muutamat kaupungin varakkaista porvareista – muiden mukana myös Johan Holm (vanhempi) – rakennuttivat uudet talonsa tiilestä. Alun perin Holmin talossa oli mansardikatto ja sisäänkäynti pihan puolelta. Liikeasiat hoidettiin talon alakerrassa ja perhe asui yläkerrassa. 1800-luvun […]
PORNAISTEN SEURAKUNNAN MUSEO

Pornaisten seurakunnan museo perustettiin 75 vuotta sitten. Tyhjilleen jäänyt vanha kellotapuli valittiin sopivaksi tilaksi museolle ja esineet järjestettiin sinne näyttelyksi. Vuonna 1834 valmistunut kellotapuli tuhoutui tulipalossa 10.1.1993, jolloin myös suurin osa museon esineistöstä menetettiin. Arkistoaineisto ja joitakin esineitä oli ehditty siirtää seurakunnan huoltorakennuksen yläkerrassa olevaan näyttelytilaan, jossa museo sijaitsee tällä hetkellä. Museon esineistöön kuluu muun […]
PORLAMMIN KOULUMUSEO

Porlammin koulumuseo sijaitsee Porlammin vuodelta 1872 peräisin olevassa vanhassa koulurakennuksessa. Museon sijainti entisessä luokassa mahdollistaa myös entisajan koulun hengen kateedereineen, liitutauluineen ja harmooneineen. Vanhoja kuvatauluja on yli 200 kpl, muun muassa Ebba Masalinin piirtämiä kasvitauluja ja muita luonnontieteellisiä opetustauluja. Rihvelitaulut ja 1800-luvun pulpetti tuoleineen sekä muut pulpetit eri vuosikymmeniltä luovat tunnelmaa. Vanhat käsityöoppaat tytöille ja pojille […]
PORLAMMIN KOTISEUTUMUSEO

Porlammin kotiseutumuseon esinekokoelmat on kerätty neljään eri rakennukseen makasiinialueella, jonka kolmessa rakennuksessa on avoin näyttelytila. Makasiinin alue on yhtenäinen kokonaisuus, joka on muodostunut aikanaan kylän tarpeiden mukaan ja liittyy kylänraitteineen kylämaisemaan. Se käsittää vanhan makasiinin, kyläsepän pajan ja myöhemmin sepän pajana toimineen kahden linja-auton tallin 1930-luvulta. Ainoastaan nykyisin varastona toimiva vaunuvaja on tuotu kylän keskustasta […]
POLYTEEKKARIMUSEO

Espoon Otaniemen Polyteekkarimuseossa on nähtävillä teekkaritempausten tähtihetket ja jäynien parhaat palat! Teknillisen korkeakoulun opiskelijoista kertova museo esittelee teekkarisymboleita sekä yhteisön elämää ja harrastustoimintaa legendaarisimpia jäyniä unohtamatta. Näyttelyssä ovat esillä teekkareiden tärkeimmät ulkoiset tunnukset: tupsulakit, erilaiset ansio- ja kangasmerkit sekä seremonialliset virkatunnisteet. Vaatteiden ja merkkien runsaassa kirjossa yhdistävänä tekijänä on tuttu tupsulakki mallia 1893! Teekkareiden vilkas toiminta urheiluseuroissa […]
PERNAJAN VETERAANIMUSEO

Talvi- ja jatkosodan aikana Suomen miehet ja naiset tekivät uskomattomia uhrauksia niin rintamalla kuin kotijoukoissakin, kun maan vapaus oli uhattuna. Veteraanimuseo on kunnianosoitus esivanhemmillemme, jotka uhrasivat elämänsä, jotta me tämän päivän suomalaiset voisimme elää vapaassa maassa. Pernajan veteraanimuseo perustettiin 1997 ja sitä laajennettiin 2004. Näytteillä olevat esineet on saatu pääosin lahjoituksina Pernajan sotaveteraaneilta tai heidän omaisiltaan. […]
PELASTUSARMEIJAN MUSEO

Seinään maalatut sanat ’Soppaa, saippuaa, sielunhoitoa” sopii motoksi näyttelylle, joka kertoo Pelastusarmeijan yli 120-vuotisesta taipaleesta Suomessa. Kiehtovat esineet laterna magica -taikalyhdyistä työntekijöiden univormuihin sekä ehdottoman aitoon joulupataan valottavat liikkeen toiminnan historiaa. Nostalgiset valokuvat ja kauniit esinesommitelmat herättävät muistoja, mutta kertovat myös tarinoita Pelastusarmeijassa työskennelleiden arjesta. Pyhäkoulupiirin hiekkalaatikko, lähetysmatkoilta tuodut puunkuorinuket sekä monet muut esineet jäljittävät […]