PALOMUSEO

Palomuseo

Museossa voi tutustua Helsingin palo- ja pelastustoimen sekä sairaankuljetuksen historiaan ja kehitykseen vanhan kaluston sekä toimintaa esittelevien valokuvien, pienoismallien ja videoesitysten kautta.  Lisäksi palomuseo tarjoaa paloturvallisuustietoutta ja esittelee myös pelastuslaitoksen tämän päivän toimintaa. Museon kokoelmiin kuuluu myös 35 palo- ja pelastusajoneuvoa. Kalusto sijaitsee Itä-Helsingissä ja on avoinna ryhmille etukäteisvarauksella. Osoite Korkeavuorenkatu 26, C-rappu, 00130 Helsinki Sähköposti palomuseo(at)hel.fi […]

Paikkarin torppa

Paikkarin Torppa

Kansanrunouden kerääjä ja Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot (1802-1884) syntyi Paikkarin torpassa, jonka hänen räätäli-isänsä oli rakentanut vuoden 1800 paikkeilla Haarjärven kylän yhteismaille. Valtio hankki torpan haltuunsa vuonna 1889. Torppaan kuuluu vanhin osa, tupa, sekä vähän myöhemmin rakennetut eteinen ja kamari. Tuvassa on nähtävillä mm. Elias Lönnrotin kehto ja hänen mustaksi petsattu kanteleensa. Kamarissa on esillä mm. […]

OY KARL FAZER AB:N MUSEO

Fazerin museon suklaalevyjä

Fazer-museo löytyy Vantaan Vaaralan makeistehtaalta. Museovitriinissä on värikäs joukko muistoja, jotka saivat alkunsa Karl Fazerin vuonna 1891 Helsingin Kluuvikadulle perustamasta konditoriasta. Makeisten teollinen valmistus alkoi kolme vuotta myöhemmin. Erilaiset suklaamuotit, makeisautomaatit, rasiat ja etiketit ovat oman aikansa kuvastimia. Turisti-karamelleissa näkyvät 1900-luvun alkupuolen tunnetuimmat nähtävyydet. Paavo Nurmi -pastillirasia taas muotoiltiin miehen liivintaskuun sopivaksi, ja Englannin kuninkaan kruunajaisten […]

OUTBOARD MUSEUM

Outboard museum

Sarjavalmisteisen perämoottorin historia ulottuu sadan vuoden taakse. Näiden vuosien aikana ”peräprutkusta” on kehittynyt se helppokäyttöinen ja tehokas veneilykumppani, johon olemme tänä päivänä oppineet luottamaan. Matka on kuitenkin ollut monimuotoinen ja kiinnostava. Museo antaa paitsi näyttelytilan perämoottoreineen, myös mahdollisuuden tutustua alan erilaisiin työkaluihin, käsikirjoihin sekä esitteisiin. Lisäksi tarjolla on alan kirjallisuutta, esitteitä ja käsikirjoja. Esillepano on alati […]

OSUUSPANKKIMUSEO

Osuuspankkimuseo

Osuuspankkitoiminnan satavuotinen historia tulee eläväksi multimediaseinämiä, valokuvia sekä nostalgisia esineitä yhdistävässä Osuuspankkimuseon näyttelyssä. Kierros neljään osaan jaetussa tilassa nivoo yhteen pankin oman tarinan sekä Suomessa tapahtuneet muutokset osuuspankkitoiminnan saralla. Karjalasta tuotu evakkokassalaatikko ja ostokortit vaihtuvat matkan varrella shekkikoneiden kaltaisiin uutuuksiin sekä moniin muihin jo nostalgiaa henkiviin konttorikoneisiin. Suomalaiset rahat ovat itseoikeutetusti esillä museossa. Aikakauden henki […]

NÄKÖVAMMAISMUSEO

Näkövammaismuseo

Näyttelyn alussa on musta laatikko, jonka sisään kädet työntämällä jokainen voi eläytyä näkövammaisen arkeen. Pystytkö käsin tunnustelemalla selvittämään, mitkä viisi esinettä laatikosta löytyvät? Tämän näyttelyn esineisiin saa koskea! Rosoinen laskutaulu, opaskoiran kuluneet valjaat sekä koskettelukirjan kankainen tyttö kuvittavat arjen ja apuvälineiden historiaa. Pistekirjaimin painettu yli satavuotias Kalevala, kolmiulotteiset kartat sekä taidokkaat käsityöt kertovat näkövammaisten opetuksesta, ammateista ja […]

NYKYTAITEEN MUSEO KIASMA

Nykytaiteen museo Kiasma

Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Kiasma esittelee nykytaidetta sekä toimii visuaalisen kulttuurin keskuksena ja kohtauspaikkana. Kiasmassa on nähtävillä omista taidekokoelmista koostettuja teemanäyttelyitä sekä kiinnostavia vaihtuvia näyttelyitä. Museorakennuksen lähtökohtana on ollut ihmiskeho, joka toimii tilojen mitoituksen perustana. Erilaiset rampit yhdistävät kerroksia ja kuljettavat kävijää tiloissa. Museon vuosittain vaihtuvat kokoelmanäyttelyt esittelevät kotimaista ja ulkomaista nykytaidetta. Perinteisen kuvataiteen lisäksi esillä on […]

Nummen kotiseutumuseo

Nummen kotiseutumuseo

Nummen kotiseutumuseoon kuuluu kanttorila (Ylhäisten ent. ratsutila), rakennettu 1771 ja vieressä sijaitsevat Nummen kaksi pitäjänmakasiinia vuosilta 1780 ja 1849. Kanttorilassa on kaksi huonetta sisustettu 1920-30-lukujen tyyliin. Rakennuksessa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä. Toiseen makasiiniin on pystytetty esinenäyttely mm. metsästyksestä ja maataloudesta, toinen toimii varastona. Museon toiminnasta vastaa Nummi-Seura. Osoite: Ilmonintie 5, Nummi-Pusula Aukioloajat: Kesäsunnuntaisin klo 11.30 […]

NUKARIN KOULUMUSEO

Nukarin koulumuseo

Nukarin koulumuseon suoraselkäiset pulpetit, mustepullot sekä opetustaulut kertovat koululaisen taipaleesta 1800-luvun lopulta aina peruskoulun tuloon saakka. Nurmijärven ensimmäinen kansakoulu aloitti toimintansa Nukarilla vuonna 1873, kun läheisen Raalan kartanon rouva Matilda Adlercreutz päätti perustaa koulun. Rouva piti tärkeänä, että myös kartanon alustalaisten, työmiesten ja torppareiden lapset saavat osakseen oppia ja sivistystä. Luokkahuoneen kaunis pönttöuuni, liitutaulu ja presidenttien kuvarivistö […]

NORDEAN PANKKIMUSEO

Nordean pankkimuseo

Astu sisään 1900-luvun vaihteen tunnelmalliseen jugendkonttoriin! Ihaile seinäpaneelien koristeellisia puu-upotuksia, ihmettele snurran ja sekinvarmistuskoneen kaltaisia muinaisesineitä sekä katsasta pankinjohtajan huoneen kultavaaka ja kahdenistuttava pöytä. Helsingin Aleksanterinkatu on perinteinen pankkikatu, jonka varrella sijaitseva museo esittelee Nordeaa edeltäneiden suomalaisten liikepankkien historiaa aina vuodesta 1862 lähtien. Monet kiehtovat esineet kertovat pankkitoiminnassa tapahtuneista muutoksista. Kuka muistaa vielä ensimmäiset pankkiautomaatit, jotka olivat […]