Pornaisten seurakunnan museo perustettiin 75 vuotta sitten. Tyhjilleen jäänyt vanha kellotapuli valittiin sopivaksi tilaksi museolle ja esineet järjestettiin sinne näyttelyksi. Vuonna 1834 valmistunut kellotapuli tuhoutui tulipalossa 10.1.1993, jolloin myös suurin osa museon esineistöstä menetettiin. Arkistoaineisto ja joitakin esineitä oli ehditty siirtää seurakunnan huoltorakennuksen yläkerrassa olevaan näyttelytilaan, jossa museo sijaitsee tällä hetkellä.
Museon esineistöön kuluu muun muassa pitäjän yhdistystoiminnasta kertova vaskisoitinkokoelma. Kulttuurihistoriallisten ja agraarikauden esineiden lisäksi museossa on merkittävä määrä kirkollista esineistöä Pornaisten seurakunnasta.
Seinillä olevat kehystetyt valokuvat ovat Pornainen-seuran noin kymmenen viime vuoden aikana keräämiä. Kaikki kuvat ovat Pornaisista ja kertovat pitäjäläisten elämänkulusta ja arkisesta aherruksesta. Osa kuvista on lähes sadan vuoden takaa. Kuvateksteistä on erillinen luettelo.
Osoite Kirkkotie 138, 07170 Pornainen
Puhelin 0400 514 397
Aukioloajat kesäkuu–elokuu su klo 11–15
Pääsymaksu Vapaa pääsy
Opastukset Esittely yleensä kesäsunnuntaisin klo 11–15 Pornaisten kirkon esittelyn yhteydessä.