Lohjan Museo

Lohjan Museo toimii keskiaikaisen kirkon läheisyydessä kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Iso-Pappilan alueella. Puistomaisen pihapiirin 11 rakennuksessa on esillä museon perusnäyttelyitä, jotka kertovat eri yhteiskuntaluokkien asumisesta ja elämästä Lohjan seudulla. Hyvin hoidetussa puutarhassa kukoistavat kukat, yrtit ja hedelmäpuut. Piha-alue jakautuu kahtia; miespihaan ja karjapihaan. Miespihaa hallitsee arkkitehti August Bomanin suunnittelema päärakennus, jonka perusnäyttely kertoo mm. lohjalaisesta kartanokulttuurista. Miespihan […]
LILJENDALIN KOTISEUTUMUSEO

Liljendalin kotiseutumuseon esinekokoelma sai alkunsa vuonna 1964, kun Nylands Nationin opiskelijat tekivät kotiseutuinventointia yhteistyössä kotiseutulautakunnan kanssa. Liljendalin kotiseutuyhdistys on huolehtinut kokoelmasta 1980-luvun puolivälistä lähtien, ja esineistö onkin laajentunut vuosien mittaan. Viljamakasiini on ensisijaisesti museon kokoelmien varastotila. Alakerrassa on esillä kärryjä ja suuria maatalousesineitä. Kotitalousesineistö ja muut pienet esineet löytyvät puolestaan yläkerrasta. Makasiinissa on nähtävillä myös vaunu, […]
LASTENTARHAMUSEO

Kurkista entisajan työläislapsen elämään Sörnäisten alueella! Tunnelmallisen jugendtalon museossa lapset voivat pukeutua esiliinaan tai työtakkiin ja astua leikisti sisään työväenkaupunginosan tarhalaisen arkeen. Museossa saa kiillottaa kenkiä, touhuta veistopajassa tai rakennella palikoilla. Ison lipaston kätköistä löytyy monenlaisia kiinnostavia leluja. Museossa on myös ihan oikea leikkimökki sekä intiaaniteltta, jonka suojiin voi kömpiä kuuntelemaan satua. Elämyksellinen museo on […]
LASTENLINNAN MUSEO (LASTENLINNAN SÄÄTIÖ)

Aidossa sairaalaympäristössä Lastenlinnassa toimiva museo kertoo kaikkein pienimmistä. Esillä on 1800-luvulta peräisin oleva tutti, Arvo Ylpön karmeudessaan opettavaiset vahapäänuket sekä hellyttävä keskoskeinu, jonka avulla vahvistettiin liian aikaisin syntyneen vauvan keuhkoja. Lastenlinna sai alkunsa vuonna 1917, kun vapaaherratar Sophie Mannerheim perusti Helsingin Kallioon turvakodin yksinäisille äideille. Seuraavalla vuosikymmenellä aloittivat toimintansa Suomen ensimmäinen neuvola sekä lastenhoitajien koulutus. Sairauksien hoidosta […]
LASTEN KAUPUNKI

Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupungissa Helsingin menneisyys tulee tutuksi leikkien ja yhdessä puuhaillen. Lasten kaupunkiin on aina vapaa pääsy. Senaatintorin kulmalla Helsingin vanhimmissa kortteleissa sijaitsee siniharmaa Sederholmin talo, joka valmistui vuonna 1757. Se on Helsingin vanhin talo. Toukokuussa 2016 siellä avautui pienimpien kaupunkilaisten oma Lasten kaupunki osana uutta Helsingin kaupunginmuseota. Lasten kaupungissa leikki-ikäiset ja heidän seuralaisensa […]
LAPINJÄRVEN KITARAKARTANO

Kitarakartano esittelee suomalaisten käsintehtyjen kitaroiden historiaa. Näyttelyn tavoitteena on antaa realistinen kuva siitä, millaisia soittimia menneinä vuosikymmeninä on ollut tavallisen kansan käytössä. Kokoelmassa on edustava valikoima kotimaassa valmistettuja akustisia soittimia aina hieman tuntemattomammista sipoolaisista Helena-kitaroista tänäkin päivänä haluttuihin Nosoihin ja Pietarsaaren Landola-Munkers-malleihin. Lapinjärven kitarakartanosta löytyy myös muita soittimia. Liki 60 kotimaisen, venäläisen ja italialaisen harmonikan kokoelma […]
Lammintalo

Elias Lönnrotin (1802-1884) vanhuudenkoti Lammintalo sijaitsee Sammatin Haarjärven kylässä vain neljä kilometriä Paikkarin torpalta. Talo on kiehtova yhdistelmä vanhaa savupirttiä ja 1800-luvun säätyläiskotia. Lammilla on nähtävillä Elias Lönnrotin aikaista ja hänelle kuulunutta esineistöä. Sekä talossa että sen ympäristössä voi helposti aistia Lönnrotin aikaisia tunnelmia! Taloon vie historiallinen, Lönnrotin rakennuttama tie, joka kapuaa 127 metriä korkealle Pekkarinmäelle. Tie […]
KYCKLINGSIN KOTISEUTUTALO

Kotiseututalo on seudun kokoontumispaikka. Puutarhassa voi vapaasti kulkea ja nauttia sekä perinteisistä perennoista ja ruusuista että muista kukista. Puutarhassa on myös yrttitarha ja savusauna. Yhdessä aitassa on puusepänverstas ja piha-alueella mm. Sandbackan torppa, joka siirrettiin paikoilleen vuonna 1994. Kesän aikana järjestetään suurempia juhlia ja ulkoilmatilaisuuksia vanhan navetan raunioilla, jonka erityislaatuinen akustiikka nostaa musikaalista vaikutelmaa. Loppukesästä, kuusaman […]
KRÅKÖN VENEENRAKENTAJAINMUSEO

Näyttelyssä on rakenteilla oleva vene, jonka avulla voi tutustua veneenrakennuksen perustyövaiheisiin. Näyttely havainnollistaa, kuinka lautaa taivutetaan ja puristetaan oikeisiin muotoihin ja millaisia työkaluja veneenrakentajat käyttävät. Näyttelytilan seinillä esitellään mallein ja valokuvin veneitä ja veneenrakentajia. Kråkössa on toiminut useita kuuluisia veneenrakentajia. Nähtävänä on myös veneenrakentajan tyypilliset eväät. Marttojen käyttämässä huoneessa on mahdollista tutustua mattojen kudontaan. Osoite Kråkönympyrä […]
Kovelan traktorimuseo

Kovelan traktorimuseo antaa monipuolisen kuvan maatalouden koneellistumisesta. Esillä on runsaasti maatilan töiden helpottamiseksi kehitettyjä koneita ja laitteita: 120 traktoreita, yli 40 maamoottoreita, 100 moottorisahaa, lisäksi mm. leikkuupuimureita ja puimakoneita. Navetan toisessa kerroksessa on myös esim. kärryjä ja rekiä. Kartanon päärakennuksessa vuodelta 1924 on käsityömuseo, jossa kauniisti sisustetuissa huoneissa voi kokea kartanon elämää vuosisatojen varrelta. Esillä on ryijyjä ja […]