Meijerimuseo

Meijerimuseo

Valion meijerimuseo,  joka sijaitsee Nummen vanhassa meijerissä antaa monipuolisen kuvan meijeritoiminnan vaiheista Suomessa aina 1960-70-luvulle saakka. Ensimmäisen kerroksen huoneissa esitellään erilaisissa meijereissä tarvittavat koneet ja laitteet. Näyttely kertoo maidon vastaanotosta ja käsittelystä, voin- ja juustonvalmistuksesta ja maidon pakkauksesta. Esillä on myös 1930-60-luvun laboratorio laitteistoineen. Toisessa kerroksessa on kronologisesti etenevä näyttely kuvineen, joka esittelee toisaalta vanhemman meijeritoiminnan  […]

MARTTATUPA QVIS VILHELMS

Marttatupa ulkoa päin

Qvis Vilhelmsin talonpoikaistilalla sijaitsevaan 1700-luvun paritupaan kuuluu iso tupa ja kaksi kamaria, sekä näitä erottava eteiskäytävä. Ajassa taaksepäin vievät ison tuvan katossa näkyvät mahtavat kattohirret, iso leivinuuni sekä savella tiivistetyt seinät. Tuvassa on esillä kyläläisten tallettamaa esineistöä. Papinkamarissa, jossa on kaunis sininen tapetti, yöpyivät papit pitäessään kylässä lukukinkereitä. Martat sekä heidän aviopuolisonsa, niin kutsutut marttyyrit, ovat kunnostaneet tuvan ja […]

MANNERHEIM-MUSEO

Mannerheim-museo

Tunnelmallinen puuhuvila Helsingin Kaivopuistossa tarjoaa ainutlaatuisen ikkunan sekä Mannerheimin itsensä että Suomen historiaan. Sisäänpääsyyn kuuluu vajaan tunnin mittainen opastus marsalkan itsensä sisustamaan kotiin. Mannerheim muutti huvilaan 1924 ja asui siellä aina kuolemaansa vuonna 1951 saakka. Alkuperäissisustus on sekoitus askeettista spartalaisuutta, tyylihuonekaluja sekä eksoottisia matka- ja metsästysmuistoja. Kunniamerkkikokoelma ja marsalkan sauvat kertovat urasta sotilaana ja valtiomiehenä. Monien matkojen […]

Malmtorpin talonpoikaismuseo

Malmtorpin talonpoikaismuseo

Museossa kerrotaan asumis- ja työoloista maaseudulla 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Museoon kuuluu paikalle siirretty torpparakennus vuodelta 1877, luhti ja liitereitä. Asuinrakennukseen on rakennettu huoneinteriöörejä. Luhdin aittoihin on sisustettu vanha kouluinteriööri, mankeliaitta, vanha sairastupa ja leikkikalunurkkaus. Vaunuliitereissä on erilaisia työkaluja, kärryjä, rekiä, traktoreita ja muita maatalouskoneita. Kokoelmia ja tiloja laajennetaan. Osoite: Ingarskilantie 37, Tähtelä Aukioloajat: Sopimuksen […]

Länsi-Uudenmaan sairaalamuseo

Länsi-Uudenmaan sairaalamuseo

Länsi-Uudenmaan sairaalamuseossa voi tutustua sairaanhoidon kehitykseen 1900-luvun alusta tähän päivään. Kokoelmien painopiste on 1950-1970-luvuilla. Museo avattiin vuonna 1993 ja sijaitsee Länsi-Uudenmaan sairaalan pohjakerroksessa. Perusnäyttely esittelee sairaalan toimintaa osastoittain mm ensiapu, ravitsemuskeskus, synnytyslaitos ja lastenosasto, sisätautiklinikka, kirurgia- ja leikkausosasto ja laboratorio. Osoite: Itäinen Rantakatu 9, Tammisaari Aukioloajat: Kuukauden ensimmäinen tiistai klo 13-16, ja sop.mukaan Tiedustelut: puh. […]

LURENS

Lurens museo

Lurensin kartano on peräisin 1600-luvulta. Lindforsin suku otti tilan haltuunsa 1801 ja merikapteeni Jakob Lindforsin aikana rakennettiin nykyinen päärakennus. Rakennus lahjoitettiin myöhemmin Pernajan kunnalle, toivomuksena muuttaa se lastenkodiksi. Vuonna 1964 päärakennuksen, aitan ja ympäröivän puiston käyttöoikeus myönnettiin Östra Nylands Ungdomsförbundille. Tällöin aloitettiin kesäteatteritoiminta, joka on tunnettua kaikkialla ruotsinkielisessä Suomessa. Ensimmäinen suomenruotsalaisen kesäteatterin pyörivä katsomo rakennettiin Lurensin […]

LUONNONTIETEELLINEN MUSEO

Luonnontieteellinen museo

Luonnontieteellisen museon seikkailu Suomen luontoon alkaa sukelluksella Itämeren pinnan alle ja jatkuu läpi vuodenaikojen aina pakkasta paukkuville tuntureille. Elämän historia vie dinosaurusten kera myös aikamatkalle menneisyyteen. Muissa näyttelyissä syvennytään evoluution myötä muotoutuneeseen maailman luonnon moninaisuuteen ja luustokokoelman kummallisuuksiin. Venäläisajan uusbarokkia edustava tunnelmallinen museo löytyy Helsingin ydinkeskustasta Kampin kulmilta. Museossa on neljän pysyvän näyttelyn lisäksi myös vaihtuvien […]

LOVIISAN MERENKULKUMUSEO

Loviisan Merenkulkumuseon huone

Loviisa on ollut merenkulkukaupunki aina perustamisvuodestaan 1745 lähtien. Museo esittelee kaupungin jännittävää ja tutustumisen arvoista merenkulkuhistoriaa. Purjelaivakausi jatkui kaupungin ensimmäiset 170 vuotta. Loviisasta vietiin puutavaraa ja tärkein tuontitavara oli suola. Ensimmäiset höyrylaivat saapuivat Loviisaan 1800-luvun puolivälissä. Vuonna 1926 Ragnar Nordström aloitti laivanvarustustoiminnan, joka jatkui kaupungissa 44 vuoden ajan. Varustamo oli aikanaan yksi Suomen suurimmista perhevarustamoista ja […]

LOVIISAN KAUPUNGIN MUSEO

Loviisan kaupungin museo

Komendantintalon perusnäyttelyt ovat kolmessa kerroksessa, ja niitä täydennetään vuosittain useilla erikoisnäyttelyillä. Esineet ovat suurimmaksi osaksi 1700- ja 1800-luvulta, ja suuri osa kustavilaisista huonekaluista, tinasta ja hopeasta on paikallista tuotantoa. Lisäksi esineistöä täydentää kaksi työpajaa, joissa on kultasepän ja tinanvalajan työkaluja ja muotteja. Elämää 1800-luvulla kuvaavat muistot kaupungin kylpyläajalta, jolloin Loviisassa kävivät erityisesti venäläiset vieraat ja myös […]

LOTTAMUSEO

Lottamuseo

Tuusulan Rantatien viehättävässä huvilassa voi tutustua Lotta Svärd -järjestön historiaan. Lottamuseo kertoo vaikeista sotavuosista, jolloin naisten vapaaehtoistyö lääkinnän, muonituksen, varushuollon, viestinnän ja varainkeruun parissa auttoi selviämään. Lotat toimivat sodan ja rauhan aikana, ja museossa on nähtävillä kokoelma esineistöä aina sodanaikaisesta puhelinkeskuksesta jalokivin koristettuun morsiuskruunuun. Kenttälotan arki soppatykkeineen selviää kenttänäyttelyssä. Upean puutarhan suihkulähde ja hämähäkki-portti kertovat […]