Search
Close this search box.

Mustion Linnan uusklassinen rakennus on lajissaan aikakautensa merkittävimpiä rakennuksia Suomessa. Päärakennus rakennettiin vuosina 1783-92. Rakennuksen suunnittelijoina olivat Turun kaupunginarkkitehti C. F. Schröder ja arkkitehti Erik Palmstedt Tukholmasta. Rakennus ja interiöörit  restauroitiin 1980-luvulla suurella pieteetillä. Kustavilaistyylinen kiinteä sisustus on säilynyt ja siinä on monia arvokkaita yksityiskohtia. Erityisen mielenkiintoisia ovat kartanonrouvan salongissa olevat maisematapetit roomalaisaiheisine kuvineen, joita on arveltu Louis Jean Desprez´in (1743-1804) tekemiksi.

Vuodesta 1986 omistaja on ylläpitänyt alueella kartanohotellia ravintoloineen ja konferenssitiloineen. Restauroitua päärakennusta, joka toimii museona, ympäröi kaunis englantilaisen puutarhatyylin puisto.

Mustio on maamme ensimmäisiä rautaruukkeja, joka perustettiin ensimmäisen kerran 1560-luvulla ja toisen kerran vuonna 1616. Ruukkimiljöö kirkkoineen, ruukinkatuineen, kartanoineen ja englantilaisine puistoineen on yhä tallella.

Osoite: Hållsnäsintie 89, Mustio

Aukioloajat: 2.6.-15.8.2015 opastetut kierrokset ti-to ja la 11-16. Viimeinen kierros alkaa kl 15.00. Avoinna olevina päivinä klo 14 kierros ruotsin kielellä.
16.8.2015 alkaen avoinna tilauksesta sekä tapahtumapäivinä.

Tiedustelut: (019) 36231

s-posti: info(a)mustionlinna.fi

Pääsymaksu: Aikuiset 9 €, lapset 5-12 v. 2 €, eläkeläiset, opiskelijat 8 €. Yksityisopastus alk. 90 €