Search
Close this search box.

Töölössä lääkäri Juhani Kirpilän entisessä yksityiskodissa on esillä hänen keräämänsä suomalaisen taiteen kokoelma. Esillä on tunnettujen taiteilijoiden, muun muassa Akseli Gallen-Kallelan, Ellen Thesleffin, Eero Nelimarkan ja Åke Mattaksen maalauksia sekä Wäinö Aaltosen ja Kain Tapperin veistoksia.
 
Lääketieteen lisensiaatti Juhani Kirpilä (1931–1988) osti 1950-luvun alussa ensimmäisillä palkkarahoillaan Maria Wiikin pastellimaalauksen. Tästä sai alkunsa merkittävistä suomalaistaiteilijoista koostuva kokoelma, joka sisältää teoksia 1800-luvun lopulta aina 1970-luvulle saakka. Figuratiivisten maalausten lisäksi esillä on jonkin verran veistoksia, grafiikkaa, akvarelleja ja piirustuksia sekä pieni kokoelma venäläistä posliinia.
 
Kodikas huoneisto on pyritty säilyttämään omistajansa aikaisessa asussa. Taideteosten lisäksi Taidekoti Kirpilässä voi nauttia myös musiikkikonserteista sekä kuvataiteeseen liittyvistä yleisöluennoista.

Osoite Pohjoinen Hesperiankatu 7, 00260 Helsinki

Sähköposti taidekoti(at)skr.fi

Puhelin (09) 494 436

Aukioloajat
ke klo 14–18
su klo 12–16
sekä ryhmille sopimuksen mukaan

Pääsymaksu
Vapaa pääsy

Opastukset
Ilmaiset yleisöopastukset
ke 14.30 ja su 12.30

Tilatut ryhmäopastukset maksullisia
p. 09 494 436, taidekoti(at)skr.fi