Saksasta Suomeen muuttanut G. F. Stockmann perusti Helsinkiin vuonna 1862 nimeään kantavan kauppayrityksen. Keskustassa sijainneet Stockmannin tavaratalot ovat olleet jo yli sadan vuoden ajan helsinkiläisten maamerkkejä ja kaupunkikulttuurin symboleja. Tänä päivänä ulkomaille asti laajentuneen yrityksen museo toimii tietopalveluna ja kuva-arkistona, joka tallentaa Stockmann-aiheista materiaalia.
Julkaisuja ja ilmoituksia on kerätty jo 1860-luvulta alkaen. Erityisesti mainontaan, kulutukseen, tavaratalojen toimintaan sekä kaupunkikulttuuriin liittyvää materiaalia on runsaasti. Osa aineistosta on sähköisessä muodossa.
Museon kokoelmiin kuuluu myös esineitä yrityksen pitkän historian ajalta. Näistä mielenkiintoisia esimerkkejä ovat muun muassa Stockmannin ensimmäinen, kauniisti koristeltu kassakone, omalaatuinen kenkäröntgen sekä Stockmannin perustajan pojan, Karl Stockmannin, Englannista Suomeen tuoma polkupyörä 1800-luvun lopulta.
Osoite Kutomotie 1 C, 00380 Helsinki
Sähköposti museo(at)stockmann.com
Puhelin 09 121 5403
Aukioloajat Stockmann-museo palvelee yhtiön sisäisiä tarpeita sekä tiedotusvälineitä ja tutkijoita sopimuksen mukaan
Pääsymaksu Vapaa pääsy