Search
Close this search box.

Espoossa kehitysvammaisia hoitavan Rinnekodin yhteydessä toimii kaksi museota, jotka kertovat kehitysvammaisten parissa tehdystä merkittävästä työstä.

Diakonissalaitokselle otettiin siellä työskennelleen Sisar Ainon ehdotuksesta hoitoon kaksi vaikeavammaista poikaa vuonna 1927. Tästä sai alkunsa Rinnekodin toiminta, joka ahtauden takia siirtyi reilut kymmenen vuotta myöhemmin nykyiseen paikkaansa ”maalle” Skogbyn tilalle.

Muistola-rakennuksen Rinnekodin historiaa esittelevä näyttely kertoo sekä hoidettavien että työntekijöiden elämästä. Kekseliäät seisomasukset ja napitusnuket liittyvät lasten saamaan hoitoon ja kuntoutukseen. Rinnekodissa asuneiden työntekijöiden arki tulee esiin pienissä interiööreissä, joihin on koottu huonekaluja sekä terveydenhoitoon ja opetukseen liittyviä esineitä.

Viereisestä puurakennuksesta löytyy Rinnekodin pitkäaikaisen johtajan, sisar Aino Miettisen museoitu koti, jossa on esillä hänelle kuuluneita työpukuja ja henkilökohtaisia tavaroita.

Osoite Rinnekodintie 10, 02980 Espoo

Sähköposti anne.honkanen(at)rinnekoti.fi

Puhelin 09 8551 440

Aukioloajat Sopimuksen mukaan

Pääsymaksu Vapaa pääsy