Kaikki museot

Kotiseututalo Wårkulla
Kotiseutumuseot

KOTISEUTUTALO WÅRKULLA

Alun perin maatilan päärakennukseksi suunniteltu talo pystytettiin 1890-luvulla. Palokunnalla oli rakennuksessa omat tilansa vuosina 1909–1925. Talo vihittiin rukoushuoneeksi vuonna 1929, mutta ajan mittaan toiminta rakennuksessa

Kotiseutumuseo Klaavola
Kotiseutumuseot

KOTISEUTUMUSEO KLAAVOLA

Tuusulalaisen sukutilan arki herää eloon, kun astuu sisään parisataavuotiaan päärakennuksen ovista. Kesäisin kuistilla kukkivat pelargonit, ja tuvassa ahkeroidaan puuhellan ääressä. Salin puolella on fiinimpää. Pöytään on

Koripallomuseo
Urheilumuseot

KORIPALLOMUSEON NÄYTTELY

Suomen Koripallomuseo toimii valtakunnallisena erikoismuseona, jolla on näyttelyitä mahdollisuuksien mukaan eri puolilla Suomea. Päänäyttely sijaitsee Kotkassa, kuten museon toimistokin. Myyrmäen Energia Areenan urheilullisessa ympäristössä toimii

Kirvun pitäjämuseo
Kulttuurimuseot

KIRVUN PITÄJÄMUSEO

Mäntsälän kirkonmäen viljamakasiinista löytyy Kirvun pitäjämuseo, joka kertoo toisen maailmansodan aikaan rajan taakse jääneestä kunnasta. Kirvun alueelta tuli erityisen paljon siirtolaisia Mäntsälän seudulle, kun Suomi

Keravan taidemuseo
Kulttuurimuseot

KERAVAN TAIDE- JA MUSEOKESKUS SINKKA

Taide- ja museokeskus Sinkka tarjoaa kävijöilleen unohtumattomia elämyksiä korkeatasoisen taiteen ja keravalaisen kulttuurihistorian parissa. Keravan puusepäntehtaan suunnittelijoiden luomukset ja Ornon valaisintehtaan tuotanto limittyvät Sinkassa kuvataiteen

Keravan museo
Kotiseutumuseot

KERAVAN MUSEO, HEIKKILÄN KOTISEUTUMUSEO

Keravan keskustan tuntumassa sijaitsee keltainen talonpoikaistalo, jossa esitellään tyypillistä keskiuusmaalaista asumista 1800-luvun puolivälistä aina 1930-luvulle. Kotiseutumuseon näyttely kertoo Heikkilänmäellä 1500-luvun puolivälistä lähtien eläneestä suvusta sekä

Kellokosken sairaalamuseo
Sairaalamuseot

KELLOKOSKEN SAIRAALAMUSEO

Kellokosken sairaalan pihapiirissä on sininen puutalo, jossa voi tutustua mielisairaanhoitoon sekä siinä käytettyihin hoitomuotoihin. Nähtävillä on sähkösokkilaitteen, pakkopaidan sekä lobotomialeikkausvälineiden kaltaisia hätkähdyttäviä esineitä. Museon näyttely kertoo

Työläismuseo
Työläismuseot

Karkkila-Högforsin työläismuseo

Karkkila-Högforsin työläismuseo on Fagerkullan kaupunginosassa sijaitseva ulkomuseoalue, joka kertoo ruukkilaisten kotioloista ja asumisesta 1850 – 1960-luvulla. Alkuperäisillä paikoillaan säilyneisiin vanhoihin asuinrakennuksiin on sisustettu työläiskoteja eri

KAMU Espoon kaupunginmuseo
Kaupunginmuseot

KAMU – ESPOON KAUPUNGINMUSEO

Matkan mammutin poskihampaasta tämän päivän Espooseen voi taittaa WeeGee-talon kiehtovassa näyttelyssä! Aikamatka Espoossa vie kävijän alueen historiaan, jossa pienestä maalaispitäjästä kasvaa vähitellen merkittävä Uudenmaan rannikkokaupunki.   Espoon esihistoriallisten

Järvenpään taidemuseo
Taidemuseot

JÄRVENPÄÄN TAIDEMUSEO

Järvenpään taidemuseossa voi tutustua kahden merkittävän kuvataiteilijan, Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksiin. Molemmat kuuluivat Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön, joka asui seudulla 1900-luvun vaihteessa. Järvenpään rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevaan