Search
Close this search box.

Heureka tarjoaa paljon nähtävää sekä aikuisille että perheen pienimmille. Näyttelyissä avataan tieteen monipuolista maailmaa siten, että jokainen pääsee ihmettelemään tieteen mullistavia keksintöjä. Siellä on mahdollista kokeilla teknologian uusimpia vempaimia ja tutustua vaikkapa virtuaaliseen maailmaan. Toiminnan keskeisin tarkoitus on mahdollistaa uusien näkökulmien oivaltaminen ohjatussa ympäristössä. Paikka on todella suosittu, sillä vuosittaisia kävijöitä on useita satojatuhansia joka vuosi.

Heureka järjestää tapahtumia myös lapsille

Toimintaa pyritään suunnittelemaan siten, että se olisi mahdollisimman sopivaa kaikenikäisille lapsille. Lapsille suunnatuissa tapahtumissa on mukana muun muassa työpajoja, esityksiä, tietovisoja sekä musiikkia. Lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia tieteeseen perustuvia tehtäviä sekä oppivat samalla paljon uutta. Lapsille suunnatut tapahtumat vaihtuvat vuosittain, joten ennen käyntiä kannattaa tutustua tapahtumiin tarkemmin.

Kun vierailet perheen kanssa Heurekassa, kannattaa samalla reissulla tarkistaa muutkin pääkaupunkiseudun tapahtumat. Helsingin museot tarjoavat Heurekan tapaan paljon koettavaa ja nähtävää. Esimerkiksi Suomenlinnassa pääsee tutustumaan vanhaan linnoitukseen ja lapsille järjestetään opastettuja kierroksia. Luonnontieteellisessä museossa pääsee ihmettelemään Suomen historiaa sekä erilaisia eläimiä ja kasveja, joita museoon on koottu tuhansittain.

Heureka haluaa tuoda tieteen kaikkien ulottuville

Tieteen kehitys on ollut nopeaa viimeisten vuosisatojen aikana ja se tuonut paljon merkittäviä muutoksia ihmisten elämään. Nykyään varsinkin tietotekniikka näyttelee yhä suurempaa roolia meidän kaikkien elämässä. Tämän takia Heureka on loistava paikka, jossa tutustua tieteeseen ja siihen, mitä kaikkea se pitää sisällään.